keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Harjoittelusuunnitelmat kautta varten

Vuodenvaihde lähenee, joten on hyvä suunnata katseet kohti tulevaa vuotta ja harjoittelua sitä varten. Kuntopohjan rakentaminen ensi kaudeksi on jo kovassa vauhdissa, sillä lokakuun keventelyn ja sairasteluiden jälkeen Jannet ovat harjoitelleet sitkeästi kahden kuukauden ajan tähtäimessään tuleva kesä. Kuntopohjaa on luotu käytännössä yksinomaan peruskuntoharjoittelulla, kuten tähän vuodenaikaan kuuluukin.

Tässä muutamia perusperiaatteita ensi kauden harjoittelua varten:

Joukkueen tavoitteena on tehdä vähintään kerran kuukaudessa yksi ylipitkä lenkki, jolla kehitetään kestävyyttä pitkiin kilpailuihin. Joulukuussa ylipitkät lenkit aloitti seikkailusuunnistus Nuuksiossa ja tammikuussa on luvassa osin samoissa maisemissa 8 h loppiaisrogaining. Helmi- ja maaliskuussa liikutaan mahdollisesti myös fillareilla keleistä riippuen. Huhtikuussa jäiden lähdettyä suunnitelmissa on pidempi melontatreeni mahdollisesti Keravan-/Vantaanjoella.

Molempien tiimin jäsenten tarkoituksena on hyödyntää työmatkoja harjoittelussa. Harjoitustiheys pysyy hyvänä, tosin varsinkin fillarilla harjoitusten pituudet tuppaavat jäädä melko lyhyiksi. Viikoittaista harjoittelua täydennetään viikonloppuisin ja iltaisin mm. juoksu- ja hiihtolenkeillä. Viimeistään kevään koittaessa ohjelmaan pitää saada myös pidempiä pyörätreenejä.

Keväämmällä harjoitusohjelmaan ilmestyvät myös multisport-harjoitukset, joiden on tarkoitus harjoittaa lajinvaihdon sujuvuutta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi viiden tunnin mittaiset harjoitukset, joissa mennään rullaluistimilla 1,5 tuntia, pyörällä 2 tuntia ja juosten 1,5 tuntia, tai lyhyemmät muutaman tunnin mittaiset pyöräily-juoksu -harjoitukset, joissa lajinvaihtoja on useampi. Jäiden lähdettyä myös melontaa pyritään harjoittelemaan niin paljon kuin mahdollista.

Tavoitteellinen tuntimäärä tuleville kuukausille on noin 40 h/kk, joka vaatii työssäkäyviltä ja perheellisiltä miehiltä tehokasta ajankäyttöä. Sen lisäksi motivaation pitää pysyä korkeana, sillä herätyskellon soidessa aamulla klo 5.00 kuuden tunnin yöunien jälkeen pitää olla todella motivoitunut, jotta ajatus töihin juoksemisesta houkuttelee enemmän kuin nukkuminen.

Lupus extreme toivottaa molemmille lukijoilleen hyvää Joulua!

JanneH

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kauden 2010 tapahtumat ja tavoitteet

Lupus extreme sai alkunsa viime kesänä, kun molemmat Jannet olivat tilanteessa, jossa riittävästi motivoituneen joukkuekaverin löytäminen oli ongelma. Muutaman viikon sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen kävimme treenaamassa pari kertaa yhdessä ja osallistuimme Achipelago Adventureen ja viisi viikkoa myöhemmin X-kaatoon. Molemmille jäi kilpailuista hyvä fiilis, joten yhteistyötä päätettiin jatkaa yhä tiiviimmin ja suunnitelmallisemmin.

Tulevaan kauteen on joukkue lähtee valmistautuneempana ja harjoitelleempana kuin aiempiin yhteisiin kisoihin. Kilpailukalenterista löytyvät tällä hetkellä Multisport cupin neljä osakilpailua sekä kauden päätavoite Arctic Circle 24 h ja siihen valmistavana Hiiltomiehet Adventure. Lisäksi joukkue ottaa osaa erinäisiin muihin urheilutapahtumiin niin yhdessä kuin erikseen. Ulkomaille ei ole tarkoitus lähteä kilpailemaan vielä ensi vuonna, ehkä joskus myöhemmin.

Kauden tavoitteena on lähteä hakemaan lisää vauhtia ja kokemusta kilpailuista. Nykyisellä kuntopohjalla ei kärkisijoille vielä ole asiaa, mutta jokaiseen kilpailuun lähdetään hakemaan parasta mahdollista suoritusta. AC24, jota voi pitää ainoana oikeana seikkailukilpailuna Suomessa, toimii motivaation lähteenä jokaisessa harjoituksessa. Joukkueen kolmas jäsen kilpailuun on vielä hakusessa, mutta päämääränä on saada mahdollisimman kova vahvistus.

Lisävauhtia viime kauden suoritustasoon tuo tuliterä Acron Martre, joka odottaa Ruotsissa valmiina. Melontavauhdin pitäisi siis kasvaa sekä parantuneen kaluston että lisääntyneen harjoitusmahdollisuuden myötä. Lisäksi talvella on tarkoitus käyttää aikaa harjoitteluun vähän enemmän kuin viime vuonna, jolloin esimerkiksi Janne H. ei tehnyt juurikaan mitään. Molemmilla tosin perhe-elämä tosin vaikuttaa siihen, ettei ihan niin paljon pysty urheilemaan kuin haluaisi, mutta ainakin motivaatio ja into treenata pysyy silloin korkealla.

JanneH

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän viettoa Nuuksiossa

Tiimi avasi kaudelle 2010 tähtäävät kuukausittaiset pitkät treenit viiden tunnin mittaisella seikkailusuunnistuksella Nuuksiossa. Ratamestarina toiminut Janne S. oli valinnut linnuntietä pitkin parin kilometrin välein sijaitsevia geokätköjä, joiden sijainti oli piirretty Nuuksion ulkoilukarttaan.

Lähtö tapahtui itsenäisyyspäivän aamuna klo 8.00 Vihdintien varresta Saarijärven pohjoispuolelta. Metsässä oli vielä tähän aikaan suhteellisen paljon odotettua pimeämpää, mutta onneksi olimme varustautuneet yhdellä otsalampulla, jonka turvin lähdimme matkaan.

Heti keulille lähdimme Vihdintietä väärään suuntaan, sillä oli hiukan epäselvää, missä kohtaa karttaa parkkipaikka tarkalleen sijaitsi. Muutaman minuutin lenkin jälkeen löysimme kuitenkin oikealle uralle. Ensimmäinen geokätkö löytyi metsästä pienen hakemisen jälkeen, minkä jälkeen suuntasimme Saarijärven lounaisrannan kautta Ison Majaslammen pohjoispuolelle, ja sieltä Pöksynhaaran länsipuolelle, jossa toinen geokätkö sijaitsi. Kun sitä ei viiden minuutin etsimisen ja kolojen läpikäynnin jälkeen löytynyt, jatkettiin matkaa Ruuhijärven kautta Nuuksionpäähän kohti kolmatta kätköä. Kätkö löytyi nopeasti noin 20 cm halkaisijaltaan olevan kiven alta.

Sen jälkeen edessä oli parin kilometrin mittainen hiekkatiepätkä, joka oli yllättäen jäinen. Janne H. vetikin näyttävän ukemin kaltevalla tiellä. Tiesiirtymän jälkeen lähdimme Haukkalammelta pohjoiseen Haukankierrosta, jonka varrelta löytyi neljäs geokätkö. Jonnekin näille main hukkui oletettavasti myös toinen peukkukompassi.

Yhden löytämättä jääneen kätkön kautta juoksimme lähinnä metsiä pitkin Saarilammen rantaan, jossa sijaitsi viimeinen löydetty geokätkö. Tämän jälkeen GPS lopetti yhteistyön satelliittien kanssa, eikä epämääräisesti karttaan merkittyjä noin puolen litran muovipurkin kokoisia kätköjä enää kannattanut tarkemmin etsiä. Varsinkin kun ne oli yleensä piilotettu kivenkoloihin tai sammaleen alle. Matkaa oli tässä vaiheessa taivallettu noin 16 km.

Pienen metsäpätkän jälkeen matkaa jatkettiin polkuja pitkin Kattilaan, ja sieltä noin kilometrin tiesiirtymän kautta polkuja pohjoiseen, kunnes lähdimme itään Syvä-Antiaksen ja Iso-Antiaksen välistä Levo-Antiaksen pohjoispuolelle kohti Valkealampea. Menimme suurin piirtein alkuperäisen reittisuunnitelman mukaan, mutta koska aikataulu uhkasi venyä yli viiden tunnin, päätimme oikaista hiukan muutamista kohdista.

Kiersimme Suolikkaan etelän kautta ja juoksimme todella mahtavissa maastoissa Sarkkisen ja Suolikkaan välistä kannasta pohjoiseen, kunnes saavuimme Vihdintielle. Siinä vaiheessa emme enää jaksaneet lähteä kiertelemään, joten otimme suunnan kohti autoja ja juoksimme Vihdintien laitaa noin 1,5 km. Tässä vaiheessa askel alkoi olla jo aika kankea, varsinkin jos tie vähänkin nousi.

Kaiken kaikkiaan matkaa tuli noin 30 km, josta asvalttia oli 1,5 km, hiekka- tai metsäautoteitä noin 4 km ja polkuja arviolta 15 km. Loput noin 10 km oli puolestaan rehellistä metsää, kalliota ja suota, joten matkavauhti jäi oletetusta jonkin verran. Ratamestarin hiukan optimistisesta tavoitereitistä jäätiin hiukan, mutta aikaa kului kuitenkin 5 tuntia ja 4 minuuttia.

Maisemat olivat paikoin todella mahtavat, eikä ihmisiäkään tullut liikaa vastaan. Kaikki neljä muuta maastossa liikkujaa tulivat vastaan Haukkalammen ja Kattilan välillä. Lämpötila oli nollan ja +3:n välillä, ja paikoin märkä. Metsä oli läpimärkä ja välillä tuli räntääkin. Suot eivät olleet tippaakaan jäässä, mutta vesi tuntui todella kylmältä.

Treeni onnistui kaikin puolin hyvin ja geokätköt toimivat hyvinä reittipisteinä. Kaikki kätköt oli valittu siten, että linnuntietä tuleva matka on hyvä. Reittivaihtoehtoja ei oltu tutkittu ennen radan tulostamista, joten polkujen ja teiden osuminen reitille oli pelkästään sattuman varaista.

Tankkaus sujui myös hyvin, Janne S:llä kului 2 litraa mehu-urheilujuomasekoitusta, 2 suklaapatukkaa, 1 banaani ja 100 g energiageeliä. Janne H:llä meni noin litra vettä, kaksi banaania ja kaksi 30 g geeliä. Varusteina olleet Janne S:n Icebug Attlat olivat parempi valinta kuin Janne H:n Salomon XA Pro:t, jotka olivat märässä metsässä liukkaat. Harjoitus antoi lisäksi hyvää osviittaa kuukauden päästä järjestettävään 8 h Loppiais-rogainingiin.

Reissun kartta



JanneH