keskiviikko 10. elokuuta 2016

Voitto Someron Retki-Rogainingista (24h)


JanneS ja Juha voittivat SM-kultaa MV sarjassa ja olivat kaikista osallistujista toisia Someron SM-rogainingissa. Reijo kisaili 8 tunnin MTB-sarjassa Antti Nousiaisen kanssa voittaen MTB-sarjan

Valmistautuminen

Oma valmistautuminen kisaan sujui hyvin ilman mitään suurempia ongelmia. Isoimpana erona edellisiin vuosiin oli lisääntynyt saliharjoittelu ja suunnitelmallisempi juoksutreenaus. Vähentyneet kisastartit ovat myös mahdollistaneet tasaisemman harjoittelun, kun ei koko ajan tarvitse kevennellä/palautella jostain kisasta.

Juoksuharjoittelussa kuluneen kauden rytmi on ollut suurinpiirtein sellainen, että viikkoon on mahtunut kaksi pidempää lenkkiä ja yksi kovempi harjoitus. Välillä toki on ollut väliviikkoja tai jos aikataulut ovat mahdollistaneet niin mukaan on mahtunut jonkin verran lyhyempiä PK-lenkkejä. Ylipitkiä lenkkejä kauteen tuli vain yksi, 50km kolme viikkoa kisaa ennen.

Reittisuunnittelu

Reittisuunnittelu oli tällä kertaa tehty erityisen haastavaksi, jokaisessa kartan kulmassa oli suurinpiirtein yhtä houkuttelevat rastiryppäät, mutta etenkin kisakeskuksen pohjois- ja eteläpuolella rasteja oli harvinaisen vähän, eli tiedossa oli joka tapauksessa pitkiä siirtymiä siirryttäessä länsi-itä suunnassa. Ratamestari oli myös oivallisesti varmistanut että kartalla olevat kaksi “helmeä”, Kyynärharju ja Iso-Melkutin, tulevat nähdyksi. Päänvaivaa aiheutti tieto, että karttaan merkityn Ilvesreitin polut vaihtelevat lähes autotien levyisestä polusta kanervikkoon, josta juuri ja juuri erottaa Ilvesreitin merkit. Jonkin verran toki oli apua, kun olemme näissä maastoissa ennenkin kisailleet ja 2013 juoksimme ylipitkänä lenkkinä 92 km Ilvesreittiä pitkin.

Päädyimme lopulta reittiin, jossa ensin lähdemme kartan koillisosaan, josta haemme kaikki rastit, sitten isot pisteet kartan kaakkois-kulmasta, pitkähkö siirtymä Salkolanjärvelle, jonka kiertäisimme, sieltä Liesjärven ja Kyynärharjun kautta kisakeskuksen länsipuolelle, josta tavoitteena hakea isoimmat rastipisteet.

Lähtö

Lähdimme letkan mukana startista koillisen suuntaan, ja alun rastit (39-82-60-70) tulivatkin hyvää vauhtia vastaan. Letkakin onneksi levittäytyi eri reiteille ja rastin 70 jälkeen muita joukkueita tuli vastaan lähinnä pistorasteilla. Ensimmäiset metsäoiot päästiin tekemään rastille 50, jonka jälkeen jatkoimme vauhdikasta etenemistä rastin 71 kautta sille ainoalle juomarastille, joka tällä kertaa osui meidän reitille. Juomarastin jälkeen tupsahdimme tielle, jota en ollut huomannut kartassa suunnitteluvaiheessa. Joskus ennenkin on käynyt samanlailla - suoran pohjois-eteläsuuntaisen tien on katsonut pohjois-etelä suuntaviivaksi. Käytimme tilanteen hyväksi ja “oikaisimme” tämän isomman tien kautta rastille 72.

72:n jälkeen teimme piston 101:lle, jonka jälkeen pääsimme polkujuoksemaan Iso-Melkuttimen pohjoisrantaa. Viimeinen rasti Iso-Melkuttimella, 36, tuottikin sitten yllättävää päänvaivaa kun olimme rantaa juoksennelleet sen enempää rastista huolehtimatta. Pari väärää polkuvalintaa ja kompassin katsomatta jättäminen - jonka lopputuloksena löysimme itsemme väärän järven rannasta niemen kärjestä katsomassa maisemaa 180 astetta väärään suuntaan. Maisema oli hieno, mutta rasti täysin eri paikassa. Pari sataa metriä niemeä takaisin ja järvien välisen kannaksen yli ja löytyihän se rastikin sieltä.

Olimme piirtäneet reitille 73:n, joten pitihän se hakea, vaikka vähän kaukana näytti olevan muusta reitistä. Alkumatkasta kun ei ole ollut tapana lähteä oikomaan suunnitellusta reitistä ilman painavaa syytä, ja kun vauhti oli ollut hyvää, ei muutosta suunnitelmaan tehty. Lähdimme vielä pitkän polkupätkän jälkeen hakemaan vaihtelua ja päätimme oikaista metsän läpi 73:lle. Ratkaisu, ja yleensäkin koko rastin hakeminen, olivat vääriä. Metsä oli hidasta sekä mennessä että jatkaessamme 61:lle. Kaiken kaikkiaan alku sujui kuitenkin yli odotusten, takana n. 30 km ensimmäisten 4 tunnin aikana.


Ilta

Alun nopeiden rastivälien jälkeen realiteetit taas muistuttivat olemassaolollaan, kun pääsimme enemmän maastoon. Tuntui että kaikki metsäpätkät olivat tuhottoman hitaita, eivätkä tietkään tahtoneet löytyä metsäoikojen jälkeen suoraan. Etenimme kuitenkin reipasta vauhtia rastit 81-69-79. 99:n haku niemenkärjestä olikin sitten hidas. Kaikkihan tuntevat sen kuuluisan kalastajanpolun, joka tunnetusti on kaikkien järvien rannoilla. Jostain syystä kalastajat eivät kummemmin olleet Kerityn rantoja kuluttaneet, joten saimme edetä rastille ja rastilta pois sen pari kilometriä ihan rehellisessä pusikossa.

99:ltä jatkoimme 90:lle ja sieltä Ilvesreittiä 74:lle. 74:lta päätimme taas vaihtelun vuoksi mennä ensin Kalajärven rantaa ja siitä metsän läpi 62:lle. Suunta ajautui hiukkasen turhan paljon oikealle, ja varman tielle tulon sijaan tulimme lähes suoraan rastille, joka oli tien päässä. Seuraavat rastit (89-102-63-93-104) tulivat sitten hyvin vastaan. 104:n jälkeen päätimme pitää tämän reissun ainoan huoltotauon ja 9 minuuttia myöhemmin sukat oli vaihdettu, ruuat kaivettu repusta ja lamput päässä.



Ilta alkoi pimentyä, mutta onneksi kaakkoiskulman rastit (91-103-92-83-52) olivat tien läheisyydessä, ja löytyivät nopeasti. Matkaan osui pari metsäoikoa, jotka olisivat varmaan olleet ihan yhtä nopeita tietäkin pitkin. 94 oli haastava, mutta rinteessä oleva rasti löytyi hyvin. Rastilta poismenoksi päädyimme Onkimaanjärven rantaan ja sieltä tiehen kiinni. Pitkä siirtymä 55:lle aiheuttikin sitten yllättäviä päänvaivoja. Löysimme pitkän polun, joka vei itä-länsisuunnassa rastin läheisyyteen todella helposti, itse asiassa polku lähti tienpäästä Onkimaanjärven läheisyydestä, mutta itse rastin otto ei sitten onnistunut yön pimeinä tunteina. Lähdimme suunnalla polun päästä kohti tietä, jolla 55 oli, ainoana mantrana että emme saa mennä tien eteläpuolelle. 

Kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä säntäilimme siellä pusikoissa vähän joka suuntaan ilman että tietä näkyi, ja päätimme lähteä suoraan etelään kun sieltä tulisi kakkostie vastaan ennemmin tai myöhemmin. Hetken päästä pamahdimme lammen rantaan, eikä ollut enää yhtään epäselvyyttä missä olimme. Koska 55:n tie oli nopein tie Salkolanjärven suuntaan, päätimme palata puoli kilometriä rastille ja jatkaa suunniteltua reittiä.

55:n jälkeen olikin sitten pitkiä tiepätkiä, mitään isompia ongelmia ei itse rastien (65-76-43-95) kanssa ollut ongelmia, mutta Juhan jo vähän aiemmin alkaneet jalkaongelmat pahenivat ja vatsa alkoi tehdä lakkoa. Saimme kuitenkin tiellä pidettyä vielä ihan siedettävää vauhtia yllä, enimmäkseen kävellen mutta välillä vähän juosten. 

Aamun tunnit ja maaliintulo

Jatkaessamme kohti Liesjärveä alkoi olla selvää, että Juhan ongelmat eivät tällä reissulla helpottaisi, ja voisimme unohtaa alun vauhdin perusteella unelmoidut lisälenkit lopussa. Sinnikkäästi Juha lupasi tulla suunnitellun reitin, vaikkei olotila tainnut ihan sen mukainen olla. Aikaa meillä oli loppureittiin vaikka kuinka paljon, joten sen suhteen ei ollut mitään stressiä. Heitin vielä ajatuksena 107:n hakemista, mutta pari ylämäkeä kun kuuntelin takaa kuuluvaa yököttelyä, totesin että mennään vaan tää suunniteltu reitti ilman lisähötkyilyjä.

Liesjärveltä haimme rauhallista tahtia rastit 85-105 ja sitten 77:n kautta 58-108. 98:lle valitsimme hiukan heikon lähestymissuunnan ja saimme puskea sellaista suon ja umpeen kasvaneen pusikon yhdistelmää. Onneksi sekin loppui kun päästiin ekoille korkeuskäyrille. Loppu olikin rauhallista menoa (88-68), tiellä kävelyvauhtia löytyi vielä ihan hyvin, mutta metsässä liikkuminen muistutti enemmän hiipimistä. Omatkin päkiät alkoivat olla jo sen verran tunnottomat, että ihan mielellään menin rauhassa kun ei ollut mihinkään kiire. Maalissa ajassa 22h 20 min, alkuperäisestä suunnitelmasta väliin jätettiin rasti 66, muut haettiin. 


Lopputulos

Ilmeisesti reittisuunnitelma oli ollut hyvä, tai sitten liike monta tuntia kestäneistä ongelmista huolimatta hyvää, tai sitten molemmat, koska lopputuloksena oman sarjan voitto ja kokonaiskilpailun toinen sija. Lopputulokseen voi olla erittäin tyytyväinen, molemmat omat tavoitteena saavutettiin. Toisena oman sarjan voitto ja toisena miesten sarjan kahden parhaan joukkoon pääseminen ja sitä kautta MM-kisojen “pre-qualified” paikka taas pariksi vuodeksi.

Jatkosuunnitelmat

Nyt pari-kolme viikkoa palauttelua ja sitten täytyy katsoa jaksaako vielä syksyllä juosta jonkun maratonin tai mahdollisesti käydä kokemassa Synkkä Syysunelma. Jossain vaiheessa syksyä sitten ylimenokausi.

Ensi kaudella tavoitteena sekä EM-rogaining Italiassa että MM-rogaining LatviassaVuokatin Retki-Rogaining  kiinnostaa myös, mutta epäilys on, että kolme täyspitkää rogaa yhden kauden aikana on liikaa.

JanneS

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

MM-rogaining kisaraportti


Tässä hiukan viivästynyt jälkimmäinen kisaraportti kauden päätapahtumasta Saariselän MM-rogainingista. Lopputuloksena oman sarjan MV 20., MO 41. ja kaikista osallistujista 57. sija (yhteensä 365 joukkuetta), jota voi pitää päivän kunnolla hyvänä suorituksena. 

Valmistautuminen

MM-rogaining asetettiin kesän 2015 päätavoitteeksi jo alkuvuodesta 2014, kun tieto kilpailusta kantautui korviimme. Koko osallistuminen oli kuitenkin pitkään epävarmaa Juhan keväällä 2014 alkaneiden jalkaongelmien takia. Juoksua Juha pääsi harjoittelemaan uudestaan vasta alkuvuodesta 2015 ja osallistuminen vahvistui vasta Someron Yörogaining jälkeen pari viikkoa ennen kisaa.

Oma harjoittelu on sujunut kohtuullisesti, mitä nyt työ- ja muut matkat ovat sotkeneet jonkin verran rytmiä ja pitäneet kokonaistuntimäärät aika maltillisina. Viikon pääharjoitukset (intervalli ja pitkä) olen pääsääntöisesti onnistunut tekemään, mutta saliharjoituksiin ei ole riittänyt aikaa/motivaatiota ja perus pk-lenkkejä olisi voinut enemmänkin voinut tehdä.

Karttojen jako
Reittisuunnittelu

Koitimme hahmotella millaisia kilometrimääriä voisi realistisesti lähteä hakemaan tunturissa, ja päädyimme tekemään reitin konservatiivisesti n. 100 kilometrin mittaiseksi, kun hyvänä päivänä tievoittoisemmassa maastossa pääsemme n. 120-125 km. Someron Yö-rogaining muutama viikko aikaisemmin opetti taas nöyryyttä, kun jouduimme oikaisemaan lopussa isot pistekeskittymät ja nyt päätimme koittaa tehdä sellaisen reitin, jonka varmasti pääsisi eikä oikoja tarvitsisi tehdä.

Aika nopeasti päädyimme siihen että idänpuolen jokilaakson isot pisteet pitää käydä hakemassa, ja mittailimme että ehdimme tehdä 30km kierroksen lännessä ja hakea ennen tuntureille ja jokilaaksoon menoa isoja pisteitä sieltä. Kun perussuunnitelma oli valmis, pitikin enää vaan miettiä mitä kautta kaakkoiskulmasta tullaan maaliin ja mitä lisä/oikolenkkejä siellä on.

Lähtö

Lähdössä oli suuren urheilujuhlan tuntua kun monta sataa henkilöä pakkautui lähtöalueelle. Lähdimme monen muun kanssa startista länteen kohti rastia 78. Monen muun kanssa heti ekalle rastille tuli pientä haparointia, olimme hiukan liian alhaalla rinteessä ja 1:40000 kartalla selkeältä näyttävä avokalliorinne ei luonnossa ollutkaan enää ihan niin selkeä, mutta rasti kuitenkin löytyi. Sen jälkeen pääsimmekin sitten tekemään omaa suoritusta kun joukkueet levittäytyivät rastilta joka suuntaan. Meillä oli vielä tässä kohtaa käsityksenä että kannattaa käyttää polkuja hyväkseen, ja menimme 74:lle polkujen kautta. Aika nopeasti tajusimme että länsipuolen maastoissa eteneminen metsässä on lähes yhtä nopeaa kuin poluilla, jonka jälkeen sitten menimmekin pääsääntöisesti suunnalla rastilta toiselle. Ainoa hiukan haastetta aiheuttanut tekijä oli peukalokompassin ja kartassa erittäin harvassa olevien poikkeuksellisen vinossa olevien pohjois-eteläsuuntaviivojen yhdistäminen. Muutama rastiväli meni totutellessa siihen, mutta länsipuolen rastivälit olivat nopeita ja rasteja tuli vastaan sitä tahtia että ehdin jo epäillä reitin jäävän pahasti lyhyeksi.
Startista länteen
Rastia 22 lähestyttäessä ajauduimme polku-uran eteläpuolelle ja huomasimme olevamme väärällä puolella puroa rastin kohdalla. Itse kärsimättömänä kahlasin suoraan yli, kun Juha fiksumpana kiersi 15 metriä polun kohdalla menevän sillan kautta. Ainoa puolustukseni on että siltaa ei näkynyt rastin kohdalta, enkä yleensäkään kierrä. Sama trendi jatkui kun edellä kulkevana onnistuin löytämään kaikki suonsilmäkkeet ja Juha kierteli samat lätäköt niin että kasteli ekan kerran kenkänsä jossain 50 km kohdalla. Aina ei mene tasan.

Lännen kierrokselta parhaiten mieleen jäi jokilaakso 94:n ja 83:n välissä. Tiimejä tuli jonkin verran vastaan 83:lla ja sen jälkeen, mutta sitten olimmekin erittäin yksin liikkeellä kun pääsimme tuntureille, eikä muita näkynyt kuin hyvin harvoin.  

Tuntureilla
Tuntureilla
Mietimme jonkin aikaa mennäkö Rumakurun rasti (62) hakemaan pohjoisen kautta polkujen kautta vai riskillä kurun läpi. Koska nyt emme kuitenkaan ihan maailmankärki sijoituksista olleet kisaamassa, päätimme mennä kurun läpi, ainakin olisimme yhtä kokemusta rikkaampia sen jälkeen. Kuru oli aika kivinen, ja vaikka siellä oli joku poluntapainen toisella rinteellä, ei se nyt kovin nopeaa etenemistä ollut. Tuskin tuo nyt kovin montaa minuuttia kuitenkaan pidempi reitti oli kuin polkuja pitkin rastin haku.

Jälkiviisaana voi nyt sanoa että 91:ltä olisi hyvin voinut hakea 30:n ja sieltä 51:lle. Tunturit olivat selkeitä suunnistaa ja suunnat sai kerralla otettua noin 500 metrin päähän, eli eteneminen oli aika rentoa. Reittiä tehdessä ajatus 30:n ohittamisesta oli, että polkuja pitkin pääsisi nopeammin ja kartalta katsoen säästäisi paljon käyriä jättämällä rastin välistä, eikä sitten matkalla tullut ajateltua asiaa sen enempää ja muutettua reittiä vaikka tiesimme jo että tunturissa eteneminen on nopeaa.

Ensimmäinen vähän isompi pummi (n. 10min) tuli 55:lle. Pientä keskittymisen herpaantumista lähestymisessä ja sitten lähdin paljon liian aikaisin seuraamaan pientä notkelmaa pohjoiseen, vaikka pitäisi olla melko selkeää että kilometrin mittaisen mustalla paksulla viivalla merkityn rotkon kyllä huomaa kun sen kohdalla on, ja kyllähän sen huomasi :-). 24 tunnin kilpailussa pitää vaan pystyä pitämään pää kasassa koko ajan ja keskittyä suoritukseen, pienikin herpaantuminen helposti kostautuu. 

Vähän myöhemmin pientä lisähakua tuli 57:lla. Lähestyimme suunnalla kellosta etenemistä arvioiden. Kun edetyn ajan perusteella ajattelin että ollaan kohdalla, emme vielä olleet menneet puron yli ja pääsin kartalle kun rinteessä oli tasaisempi alue. Itse rasti löytyi sitten 200 metriä etelästä. Tällä taitotasolla en tuota laske pummiksi, rinteessä olevat pienet kumparerastit ovat hankalia jos rastin lähellä ei ole mitään kiintopistettä josta saa paikasta kiinni. Oikeastaan olen aika ylpeä että sain kiinni kartasta eikä tullut isoa pummia, sekin tuossa paikassa olisi ollut hyvin mahdollista.

Jokilaakso

Kaivelimme lamput päähän rasti 69:n jälkeisen joen ylityksen jälkeen (ja Juhan kengät märiksi vihdoinkin), ja jatkoimme kohti etelää rasteja napsien matkalla. 93:lla lähdimme seuraamaan viereistä notkoa, mutta kun tuli liian iso tasainen alue rinteen keskellä, niin tajusin paikan ja rasti löytyi sieltä mistä pitikin (pummia n. 10 min). Seuraavilla rasteilla ei mitään merkittäviä ongelmia ollut, vauhti oli yöstä ja maastosta johtuen rauhallinen.

Meille jokilaakso sopi hyvin yön tunneille, kun emme olisi päivälläkään siellä juosseet ja kävellen vauhti oli lähes sama kuin päiväaikaan. Toki yö aina jonkin verran hidastaa. Ilma tuntui alkuyön tunteina vielä aika lämpimältä ja aika pitkään päällä oli pelkästään tekninen t-paita.
 
Pukeutumistilanteeseen tuli nopea käänne neljännessä joen ylityksessa 86:lta 67:lle. Tulimme just sopivasti joen varrelle kohdassa jossa oli paksu tukki joen yli. Oma ilo oli kuitenkin lyhyt. Hyppäsin tukille hiukan sivusta (ihan turhaan hötkyillen), horjahdin, otin oksasta kiinni, joka tietenkin napsahti poikki ja seuraavaksi huomasin olevani selälläni joessa. Tilanteessa ei voinut oikein tehdä muuta kuin kahlata joen yli (Juha naurua pidätellen tukkia pitkin), suon yli kalliolle ja siellä paidan vaihto ja takki vielä päälle ja vauhdilla eteenpäin. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun järjestäjien pakolliseksi määräämä takki tuli todelliseen tarpeeseen. Olisimme kyllä ne ottaneet mukaan ilman pakollisuuttakin, mutta hyvä muistutus että kannattaa varautua yllätyksiin.

Sen verran viilasin kuitenkin grammoja, että poikkeuksellisesti jätin hanskat kokonaan pois. Niitä tuli aamuyön kylminä tunteina jonkin verran ikävä, sen verran kylmän tuntuiseksi keli meni.

Itse eteneminen sujui kuitenkin hyvin, mitä nyt 67:lta tulimme turhan aikaisin joen varteen, vaikka olisimme suoremmin tullessa säästäneet jonkin verran matkaa ja voineet mennä myöhemmin joen yli. 

Etelän suoalue

Hyvin sujuneen jokilaakson jälkeen haparointi alkoi 27:lta poistuessa. Jotenkin onnistuin valitsemaan ristiin rastiin suota menevän reitin sen sijaan että olisimme kiltisti menneet lammen rannan kautta. Yllä oleva kiemura kertoo kaiken. 70:lle pääsimme kuitenkin, vieläkin vähän mietityttää olisiko tuo kaakkoiskulma kannattanut jättää väliin ja käyttää aika jossain muualla. 70:lle sekä lähestyminen että poistuminen olivat tuhottoman hitaita (ja ikäviä). Lähestymisessä ylitimme suon varmaan kaikkein märimmältä kohdalta, sinänsä nopea, mutta ei niin miellyttävä tapa. Poistumisessa rastilta puron yli kävimme pitkälliset "neuvottelut" mennäänkö suoraan yli vai etsitäänkö ylityspaikka. Lopulta kun ylityspaikkaa ei tuntunut tulevan vastaan meistä kärsimättömämpi, eli allekirjoittanut, meni yli eikä Juhallekaan muita vaihtoehtoja jäänyt.

50:lle teimme pienen koukun, mutta tämän kerran isot kierrot saatiin aikaiseksi vasta 72:lla, joka oli ns helppo rasti. Etenimme 40:ltä 72:sta kohti kartasta puuttuvan poroaidan laitaa pitkin. Arvioin aikaa mikä menisi viimeiseltä purolta rastille, ja tällä kertaa arvio meni pieleen liian konservatiivisena, tai siis etenimme lujempaa kuin oletin. Kun vihdoin menimme suon laitaan, olimme jo turvallisesti ohitse rastista ja kävimme epävarmana varmistelemassa vielä pitkällä että onko rastia vai ei. Pummia kevyesti sellainen kilometri ja puoli tuntia. Näistä oppii, tai sitten ei.

Maaliintulo
Vaikka lopussa tulikin vähän kiertoja, en tiedä olisimmeko yhtään enempää rasteja hakeneet. Otimme lopetuksen aika rennosti, 71:llä oli vähän vaikeuksia saada kiinni missä kohtaa rinnettä menemme ja mistä kohtaa pitäisi polulta lähteä, joten kun rasti ei tullut vastaan arvioidusta kohdasta lähdettäessä, kävimme hakemassa paikan rinteen ylälaidasta ja siitä sitten tiputus suoraan rastille. 

Lopussa haimme vielä alkuperäisestä reittisuunnitelmasta puuttuneen 20:n. Maalissa hyvissä voimin n. 10 minuuttia ennen ajan loppumista. Lopussa olisi voinut vielä reilustikin laittaa lisää vauhtia, mutta mukava välistä lopettaa rennommin. 

Johtopäätökset
Lopputulokseen olimme hyvin tyytyväisiä. Reittisuunnitelma oli erittäin tehokas, ja pisteet hyvät kuljettuun matkaan nähden. Pummeja tuli liikaa, 72:n iso pummi olisi pitänyt pystyä välttämään kokonaan. Kokonaan niitä on mahdotonta välttää, kun rastipisteet ovat haastavia, kuten arvokisoissa kuuluukin olla. Päivän kunto oli hyvä harjoitusmääriin nähden. Lopulta menimme polkuja ja teitä pitkin todella vähän, lähes koko ajan maastossa. Kuljettua matkaa Suunnon mukaan 104 km / linnuntie 89 km.

Kiitokset järjestäjille

En oikein tiennyt mitä odottaa Saariselältä, kun en ole paljoa tunturissa liikkunut saati suunnistanut, mutta olosuhteet kyllä ylittivät kaikki kuvitelmat moninkertaisesti. Rastit olivat sopivan haastavia. Ehdottomasti parhaissa maastoissa järjestetty kilpailu missä olen koskaan ollut, jonka lisäksi järjestelyt olivat ensiluokkaiset kaikilta osiltaan. Isot kiitokset järjestäjille!

JanneS

sunnuntai 30. elokuuta 2015

MM-pronssia 24h Rogainingista

Rogainingin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Saariselällä 22-23.08.2015. Lupus Extremestä kisaan osallistui kaksi joukkuetta: Anu ja Reijo sekä JanneS ja Juha. Loistavasti järjestetyt kilpailut saivat kaikilta kiitosta ja kilpailijat pääsivät nauttimaan Suomen lapin maisemista mahtavassa kelissä. Menestystäkin tuli, kun Anu ja Reijo nappasivat MM-pronssia omassa sarjassaan. Tässä on tarinaa Anun ja Reijon kisasta. JanneS:n ja Juhan tarinaa sitten myöhemmin.

Valmistautuminen

Jo talvella MM-rogaining asetettiin kauden päätavoitteeksi. Kesä ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Kesäkuussa 24h Ursak sekä Venlat ja Jukola vetivät Anun ihan piippuun. Samaan soppaan Reijon akillesjänne kipeytyi, joten maltillisempaa harjoittelua oli kesällä tiedossa kummallakin. 

Itse kilpailu on toinen 24h rogainingimme, joten uskoimme, että pahimmat virheet oli vältettävissä. Anu pähkäili loppuun asti kisakenkien suhteen. Viime vuonna Speedcrossit olivat löysät päkiän kohdalta ja seurauksena mahtavat rakot päkiään. Geelejä tilatessa huomasimme, että tarjouksessa oli Reijon kisakenkä Salomon S-Lab XT6 softground. Uudet kengät saapuivat 5 päivää ennen kisaa ja kilometrejä niillä tuli kasaan alle 15. Kengät siis kaikkea muuta kuin sisäänajetut. Itse kisaan ei ollut ennakkopaineita, sillä Reijon pitkään vaivannut akilleskipu aiheutti epävarmuutta jo siitä, että kyetäänkö koko 24h liikkumaan. 

Suunnittelu 

Viime vuoden 24h kilpailusta viisastuneina suunnittelukalusto oli uudistettu. Käytössä oli styroksialusta, neulat ja narua, jossa 10cm:n välein merkit. Suunnitelmaa alettiin tekemään 100km:n pohjalta, tarkoituksena saada reitin loppuun sekä oiko- että pidennysmahdollisuudet. Pikaisella vilkaisulla todettiin, että idän jokilaaksossa on paljon pisteitä ja siellä on käytävä. Sieltä ei kuitenkaan ollut hyviä oikomahdollisuuksia, joten sinne siis suunnattiin aluksi avotuntureiden kautta. Kartan alareunan suo mietitytti, mutta päätimme ottaa sen kuitenkin mukaan 6 lisäpisteen takia, tässä vaiheessa tietysti toiveena, että suo olisi kuiva ja nopeasti edettävä. Yö siis osuisi suolle ja kartan alareunaan. Loppuun jäisi kevyempää maastoa väsyneille jaloille. Sinne saatiin hienosti oikomahdollisuuksia ja myös mahdollinen lisälenkki. Suunnitelmat piirrettiin kartalle ja reitille laitettiin myös merkit 10cm:n eli 4km:n välein. Muistimme myös vahvistaa pohjoisviivat ja jopa lisäsimme niitä. Karttapussi teipattiin myös hyvin kiinni, sillä joen ylityksiä oli tiedossa monta.


Punaisella alkuperäinen reittisuunnitelma ja keltaisella mahdollsisia oikoja.

Kisa

Kisan ensimmäiset tunnit edettiin auringonpaisteessa avotuntureilla, rastit löytyivät hyvin, ylämäet käveltiin, paitsi ykköselle, ja muuten juostiin. Mieli lepäsi upeissa maisemissa. Ensimmäinen 20km linnuntietä vei 3h20min. Heti seuraavalla rastilla 57 tuli suurin pummi. Tulimme vähän rastin yläpuolelle, mutta korjasimme väärään suuntaan. Aikaa kierrokseen tuhlaantui 10min. Tässä vaiheessa oli mukava saapua jokilaakson, sillä joen ylitykset virkistivät mukavasti paahtavassa kelissä. Onneksi ylitykset onnistuivat kahlaamalla eikä vettä ollut kuin puoleen sääreen. 



Jokinotkosta poimimme kaikki rastit, 40km kohdalle (rasti 47) oli mennyt 8h, eli ei syytä reitin muutoksiin. Taktiikkana oli edelleen suoraan eteneminen ja jatkuva liike. Taukoja ei pidetty ja eväitä syötiin liikkeellä. Kerran sentään täytimme juomareput. Tähän asti myös käytimme vetonarua ylämäissä, eipähän tarvinnut Reijon vahtia pysyikö Anu perässä. Loppumatkasta ei sitten narua enää käytettykkään.



Rastin 85 jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi ja soistuvaksi. Ensimmäinen suo rastin 27 jälkeen oli kuivahko, mutta ennen rastia 70 päästiinkin jo kosteammalle suolle. Täällä myös joen ylitykset olivat haastavampia pehmeän pohjan takia. Lamput laitoimme rastin 70 jälkeen, jotta näimme lukea karttaa. Rasti 50 löytyi pimeässä hyvin, mutta rastille 81 tuli 5min mutka rastiympyrässä, olisi pitänyt lähteä ojaa toiseen suuntaan. Rastille 60 suo oli märkää ja paikoitellen aika hyllyvää. Juuri ennen rastia Reijo otti myös kunnon mutakylvyn.  Rastin jälkeen märkyys jatkui ja avosuo oli raskasta tarpoa. Laitoimme takit päälle heti kun päästiin suolta pois. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut reilu 13h ja matkaa oli taitettu 60km linnuntietä.  

Juomareput täytimme toista kertaa purosta ennen rastia 31, 82:lle reitin ainoa tiepätkä ja sitten alkoikin jo olemaan valoisaa. Laskeskelimme, että reittiin ei tarvitse tehdä muutoksia ennen suunniteltuja oikoja. Reijon akilles alkoi tosin vihoitella yhä enemmän.



Rastin 37 jälkeen ei olisi yhtään huvittanut kahlata jokea ja kahlaamisen jälkeen jouduimmekin laittamaan lämpimämmät paidat tuulitakin alle. Hanskoja oli ikävä. Edelleen etenimme suoraan rastilta rastille eikä taukoja pidelty. Ensimmäinen oikotie rastilta 64 jätettiin käyttämättä ja jatkettiin matkaa suunnitelman mukaan. Väsymys alkoi painaa ja rastille 84 tuli pieni mittavirhe, kuviteltiin että rastiväli oli 2km, mutta se olikin 2.7km. Niinpä sitten haahuilimme jo edeltävällä nenällä noin 5min ennen kuin uskalsimme jatkaa matkaa ylöspäin, yhtään ei nähnyt että mäki vielä nousi.  Rastilta 84 otimme sitten ennalta suunnitellun oikotien rastille 94. Heti rastin jälkeen vaihdoimme vaatetusta, tuulitakit ja kerrasto vaihdettiin alkuperäiseen urheilupaitaan.



Kelin lämmetessä alkoi myös voimat huveta. Liekö ollut vielä edellispäivän helteestä hieman nestehukkaa, eväitä ei muistettu syödä ja vauhti hiipui. Tässä vaiheessa tavoitteena oli vaan päästä pois metsästä matkalle osuvien rastien kautta. Ennalta suunniteltua oikoa kuitenkin hieman pidennettiin, rastien 22-63-78 sijaan päätettiin poimia rastit 22-58-74-78. Rastille 78 mennessä Anu huomasi, että 63 olisi kannattanut myös hakea 58-74 välillä, lisämatkaa ei olisi juurikaan tullut ja aikaa oli vaikka kuinka. No eipä enää siinä vaiheessa kannattanut palata. 



Maalissa olimme (muka) uupuneina ja parhaansa antaneina, olo oli kyllä aavistuksen liian mukava. Mitattu matka linnuntietä 95km ja GPS:n mukaan 109km, aikaa kului 23:09,  pisteitä 2390. Sijoitus XV sarjassa 3., XO 6. ja kaikista joukkueista 40. Onneksi tuo väliin jäänyt 60 pistettä ei vaikuuttanut sijoitukseen omassa sarjassa.



Pohdintaa

Reittisuunnitelmaan oltiin tyytyväisiä. Pummeja tuli yhteensä 20min. Tosin jossiteltavaksi jäi suovierailu, jos se olisi jätetty väliin, olisiko lopussa ollut paremmin energiaa. Polkuja käytettiin matkan aikana vain noin 17km, eli maastossa kuljettiin yli 90km. Suurin ongelma oli viimeisen 8 tunnin energiansaanti. Ei vaan muistettu juoda ja syödä, kun ei oikein maistunut. Varusteet toimivat riittävän hyvin. Anulla rakot kantapäiden ulkosyrjällä ja neljässä varpaassa, Reijolla kantapäässä ja päkiässä, mutta näiden ei annettu hidastaa vauhtia. 

Palautuminen on ollut yllättävän nopeaa. Rakot painuivat pois parissa päivässä, lihaskipu reisissä kesti vain maanantain, mutta voimien palaaminen lihaksiin vie kyllä aikansa. 'Ei enää ikinä 24h kisaan' -lupauskin piti tällä erää vain 3 h kilpailun jälkeen…

- Anu ja Reijo

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

URSAK 2015 Kisaraportti

Reijo ja Anu kävivät kisaamassa URSAK:n Joensuussa. URSAK on  kesän ainoa pidempi seikkailu-urheilukilpailun Suomessa. Kisassa oli kolme sarjaa: Kunto (28km/3h), Challenge (120km/11h) ja Extreme (215km/20-30h). Me osallistuimme pitkään Extreme sarjaan.

Teksti: Reijo ja Anu
Kuvat: Teemu Saramäki / Saramäki Photoworks


Ennakkotunnelmissa huomasimme olevamme ainoa sekajoukkue miesten sarjalaisten kanssa. Koska rata oli sama kaikille, niin todennäköisesti joutuisimme jossain vaiheessa cut-off:n, mutta tavoitteena oli päästä rataa mahdollisimman pitkälle ilman niitä.

Perjantai-iltana saavuttiin Joensuuhun ja käytiin viemässä maastopyörät Kontiolahden ampumahiihtostadionille. Siitä sitten mentiin Linnunlahden leirintäalueelle huoneistoon yöksi, rytmiä kisaan haettiin seuraamalla Nightwish-konsertin soundcheckiä. Kisapaikalle noustiin aamuvarhaisella ja paikalla oltiin heti klo 6, kun kisakeskus avattiin. Materiaalin saikin samantein ja alkoi nopea reitin suunnittelu ja kamojen välppääminen. Reitti piirrettiin karttoihin, kaikki 13 karttaa muovitettiin ja tarvittavat varusteet jaettiin 4 muuttolaatikkoon. Jonnekin se aika hukkui nopeasti ja huomasimmekin, että ihan kohta pitää lähteä noin 1km:n päähän lähtöpaikalle. Enää voi vain toivoa, että kaikki tarvittavat varusteet oli oikeassa paikassa. Matkalla vielä puhallettiin uimapatjat täyteen.

Prologi 14,5 km
Prologissa oli lajeina juoksu+uinti/patjailu ja loppuun sprinttisuunnistus Joensuun keskustan tuntumassa. Prologi oli sama kaikille sarjoille, joten rasteilla oli ruuhkaa alussa, mutta aika nopeasti porukka venyi jonoksi. Heti toisella rastilla oli pienoista hämminkiä, kun siellä ei ollutkaan leimasinta. Jonkin aikaa sitä haravoitiin ja sitten epävarmuudessa päätettiin vaan lähteä jatkamaan. Olettettiin, että näitä voi olla lisääkin matkan aikana ja näin olikin. Patjailu Pielisjoen yli virkisti, mutta ilman patjaa kylmässä vedessä ei olisi pitkälle päässyt. Sprinttisuunnistukseen lähtiessä meidän sarja erkani muista sarjoista.


Lähdöstä rauhallisesti liikkeelle.

Melonta 17km
Melontaan lähdettiin Pielisjoen rannalta avokanooteilla. Ensimmäisessä melonnassa oli sallittu käyttää myös kajakkimeloja, mutta me olimme ennakkoon päättäneet käyttää melonnassa perinteisiä yksipäisiä kanoottimeloja. Isolla selällä oli hieman isompaa aallokkoa, muutaman kerran aalto loiskahti sisään, mutta ei kuitenkaan erityisen paha keli. Ennen Höytiäisen kanavaan menoa melottiin yhden isomman kaislikon läpi ja seurannan perusteella suurin osa joukkuista valitsi saman ”puskamelonnan”.

Melonnan kolmosrastilla oli yllätystehtävä, jossa kummankin joukkueen jäsenen tuli hypätä kalliolta noin 5m korkeudesta kanavaan. Vesi oli odotetun kylmää, mutta onneksi leimauspaikka oli sen verran kaukana, jotta ehti vähän lämpenemään ennen uudelleen kanoottiin nousua. Tästä sitten läpsyteltiin Rajavillien perässä voimalaitokselle ja loppuun vielä muutaman sadan metrin kanootin kantaminen vaihtopaikalle.

Rullaluistelu + 2x quest 21,5km
Vaihtopaikalla vaihdettiin kulkuvälineet rullaluistimiin ja lähdettiin kohti vanhaa viljasiiloa, jossa oli seuraava yllätystehtävä. Yllätystehtävänä oli nousta ylös viljasiilon katolle, josta toinen tulisi köysilaskeutuen alas ja toinen juoksee raput alas. Tehtävä meni suht ripeästi ja luistelua jatkettiin Kontiolahden ampumahiihtostadionille. AH stadionilla oli ennakkoon arvailtu ampumahiihtoviesti. Kummatkin luistelivat noin 1km reitin ja kävivät ampumassa. Perään sitten mahdolliset sakkokierrokset. Kummallekin tämä oli ensimmäinen kosketus ampumahiihtoon ja siihen nähden meillä meni tämä tehtävä oikein hyvin. Reijo ampui yhden sakon ja Anu kaksi, kuulemma keskimääräistä paremmin.

Tehtävän jälkeen tehtiin hieman pidempi huolto (ruokaa ja juomareppujen täytöt) ennen pitkälle maastopyöräosuudelle siirtymistä. Tässä vaiheessa näimme vielä edellä menneen Rajavillit, mutta tämä jäikin sitten viimeiseksi näköhavainnoksi heistä.

MTB viivasuunnistus 11,5km
AH stadionilta lähdettiin maastopyörillä suorittamaan viivasuunnistusta vanhalle varuskunta-alueelle. Tehtävänä oli löytää kuvien perusteella neljä rakennusta ja käydä leimaamassa niillä. Lisäksi matkalla olisi mahdollisia lisärasteja, joiden lukumäärää ei ollut etukäteen ilmoitettu. Lähdimme rauhallisesti liikkeelle, tähyilimme rakennuksia välillä liiankin kaukaa, kaikki oli kuitenkin ihan viivan tuntumassa. Pieniä risteyksien ohiajoja tuli, mutta muuten tehtävä meni hyvin ja kaikki leimat löytyi matkalta.

MTB 27km + Quest 4,5km
MTB osuus alkoi maantiesiirtymällä Pyytivaaralle, jossa saimme ensimmäiset tuntumat paikallisiin nousuihin. Näitä sitten tulikin matkan varrella reilusti lisää. Pyytivaaralta eteenpäin maastopyöräiltiin pääsääntöisesti Kolinpolkua pitkin. Osuus oli paljolti teknistä polkuajelua merkityillä poluilla, eli suunnistus oli tehty helpoksi. Tosin tekninen polkuajelu mäkisessä maastossa tekikin sitten osuudesta vaativamman ja hitaamman kuin oletimme.

Samaan aikaan oli käynnissä puolustusvoimien WIHURI15 harjoitus samoissa maastoissa. Reijo pääsi tämänkin tuntemaan oikein konkreettisesti ajamalla maamiinaan. Yhdessä risteyksessä pojat olivat miinoittaneet alueen kaivaen miinapoterot valmiiksi ja laittaneet miinat viereen odottamaan. Reijon kääntyessä risteyksestä katse oli pitkälle eteenpäin ja ajoi suoraan yhteen miinapoteroon. Siitä komeat OTB:t ja keräilyt hiekkatiellä ihmetellen mitä ihmettä oli tapahtunut. No onneksi selvittiin pienillä pintanaarmuilla ja pyöräkin kesti rikkoontumatta. Pikkasen pärräten ja nauraen jatkettiin matkaa eteenpäin.

Ensimmäinen cut-off oli laitettu tämän osuuden questin alkuun klo 19. Aika pian Pyytivaaralta lähdön jälkeen aloimme aavistelemaan, jotta emme tule ehtimään tähän. Lopulta myöhästyimme tästä pikkasen alle tunnilla. Quest olisi ollut 4,5 km:n viivasuunnistus luontopolulla Kolvananuurolla. Tämä hieno nähtävyys jäi sitten meiltä näkemättä ja matkaa jatkettiin maastopyörillä.

MTB 15,5km
Kolvananuurolta jatkettiin maastopyöräilyä Patvinpolkua pitkin kohti seuraavaa vaihtoa. Rasti 12 oli viety Iso Suppuravaaran päälle, jonne joutui tunkkaamaan pyörän kanssa ylös ja alas. Tosin maisemat olivat todella hienot vaaran päältä.


Reitti Iso Suppuravaaralle.

Täältä sitten ajeltiin kohti Ahvenisen vaihtoa ja oli aika miettiä strategiaa seuraavalle pitkälle suunnistusosuudelle. Tässä kohtaa oli seuraavat cut-off rajat, klo 22 joutuisi lyhennetylle suunnistusreitille ja klo 24 joutuisi jättämään koko suunnistuksen väliin. Me saavuimme vaihtopaikalle noin klo 21.30.

Suunnistus 8km (22km)
Huolto hoidettiin rauhassa ja liikkeelle lähdettiin tasan klo 22, eli pääsimme lyhyemmälle reitille. Jo ykköselle mennessä havaittiin että maastopohja oli hidasta. Kaksi seuraavaa rastia olikin haastavia, tiheää korpimaastoa ja kunnon korkeuserot. Metsän tiheys pakotti myös laittamaan lamput päälle. Onneksi suurempia pummeja ei tullut, vain rastille CP16 arastelimme mennä tarpeeksi pitkälle.


Reitinvalintaa välillä CP14 – CP16.

Suunnistuksen loppupuolella Reijolla alkoi vanha penikkavaiva vaivaamaan ja Anulla alkoi energiat olemaan vähissä. Vaikka mukana oli evästä niin se ei oikein maistunut. Vaihdossa piti ottaa kunnon suolakurkkutankkaus ja olotila parani nopeasti. Huolto venyi, kun olosuhteet olivat mukavat, suojassa sateelta muuttoautossa.


Huolto mukavasti sateelta suojassa muuttoautossa.

MTB2 53km
MTB osuuden alussa oli pari kunnon tunkkaus pätkää. Muuten reitti kulki pieniä metsäteitä pitkin eikä ollut läheskään niin teknistä kuin ensimmäinen MTB osuus. Kartturilla alkoi myös matka painaa ja CP25:n jälkeen tuli suurin pummi, kun poljettiin toista kilometriä väärää tietä pitkin. Pari seuraavaa rastia käytiin noukkimassa jälleen tunkkaamalla vaarojen päältä. Loppumatka olikin tasaisempaa. Tässä vaiheessa Anu lisäsi vaatetta, kun lämmöt eivät meinanneet pysyä yllä. Vesisade oli kastellut jo osuuden alussa ja pyöräillessä eivät varpaat meinanneet pysyä lämpöisinä. Lisäksi Anu alkoi nukahdella pyörän selässä. Onneksi yksi rasti piti kävellä upottavalta suolta ja tässä varpaat sai lämpenemään. Osuuden loppupuolella todettiin myös tuulen yltyneen ja melonta alkoi mietityttämään, lähinnä Anun palelun takia. 

TA:lle saavuimme hieman ennen klo 7 ja melonnan cut-offiin oli aikaa vielä reilu tunti. Anu otti pikaiset  torkut nurmikolla ja samalla Reijo selvitti vaihtoehtoja, melontaa 26km oletettavasti noin 4h tai cutoff eli MTB noin 23km eli reilu tunti. Mielessä siinsi jo tulevan viikonlopun Jukola ja huokuttelevammaksi vaihtoehdoksi valikoitui pyöräily. Tankkaus ja pienet torkut piristivät nopeasti ja muutaman kilometrin pyöräilyn jälkeen mieleen hiipi ajatus, että olisiko sittenkin pitänyt lähteä melomaan. Maalissa olimme noin 24h ja 194km kisaamisen jälkeen.


Maalissa hymyilytti.

Myöhemmin kuulimme, että miesjoukkueetkin olivat joutuneet tekemään hartiavoimin töitä tuulta vastaan viimeisessä melonnassa ja aikaa kului useimmilla lähes 5h. Siinä vaiheessa pyöräilyn valinta ei harmittanut enää ollenkaan. Reitin vaativuudesta kertoo myös se, että vain 4 joukkuetta kiersi koko radan, 3 joukkuetta kiersi lyhennetyn radan ja jopa 4 joukkuetta keskeytti.

KARSU:lle iso kiitos hienoista ja hyvin organisoiduista kisoista. 

Jälkipelit GPS-seuranta sivulla: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20150606ursakkarsuE/


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kisakausi käyntiin 2nd Muddy-XSouth:ssa

Reijon ja Anun kisakausi käynnistettiin Mäntsälän Hirvihaarasta käydyllä 2nd Muddy-XSouth 4 tunnin pyörärogainingilla. Free Adventuren Seppo on tuonut Muddy-X tapahtuman myös eteläsuomeen ja nyt kisattiin toista kertaa Muddy-XSouth kisan merkeissä. Keli oli mahtava ja maasto oli aikaisin alkaneen kevään takia yllättävän kuiva. Tosin ratamestari oli silti löytänyt pikkasen kuraakin matkalle kisan nimen mukaisesti. Kisaajilla oli kaikilla mukana GPS-lähetin, joten kisaa pystyi seuraamaan reaaliajassa ja jälkipeliä pystyy tekemään kisan jälkeen. 

Kisakartta ja kaikkien jäljet löytyvät täältä: Linkki GPS seurantaan

Reijo teki edellisen Muddy-XS:n perusteella tavoitteellisen suunnitelman kiertää kaikki rastit 4 tunnin aikarajassa. Suunniteltu reitti näkyy alla olevassa kartassa.


Reijon suunnitelma.

Suunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan etelän kautta myötäpäivään tarkoituksena jättää loppuun kisakeskuksen lähellä olevat pisteet, jotka sitten noudetaan jos aika antaa myöden. GPS seurannassa monet käyvät jossain vaiheessa bonustehtävän parissa Sepänmäen museolla Hirvihaarassa, jota ei ole merkattu karttaan (aika moni kisaaja valitsi sen ekaksi rastiksi). Ensimmäisen varsinaisen rastin (92) jälkeen Reijo saikin ajella loppumatkan ihan itsekseen, kun muut lähtivät toteuttamaan suunnitelmaansa pääasiassa vastapäivään kiertäen. Reijon suunnitelma toimi hyvin, koska pari rastia (71 ja 91) oli helpompi ottaa myötäpäivään kuin vastapäivään. Tosin suunnitelmassa tuli paljon pistoja rasteille, eli edestakaista ajamista tuli yllättävän paljon. Reitille tuli vain yksi noin 3 minuutin harhaanajo ja yksi noin 4 minuutin keskustelutauko yksityistien omistajan kanssa saako siinä ajaa polkupyörällä vai ei. Nämä kun olisi saanut pois, niin lopussa olisi ehtinyt vielä noukkimaan ainoan väliin jääneen 2 pisteen rastin (21). Kalusto ja kuski toimi hyvin kokomatkan ja lopussa aikaa oli kulunut 3:51h ja kilometrejä kertyi noin 71. Joka tapauksessa suunnitelman toteutus riitti voittoon miesten sarjassa.

Anu piirteli kartalle lähes saman suunnitelman, tarkoituksena oli jättää pois rastit (34) ja (82) kartan kaakkoiskulmasta. Muuten suunnitelman toteutus menikin hyvin, mutta rastilla (91) tuli 10 minuutin pummi väärän polun takia. Rastin (72) jälkeen vielä riskillä hakemaan rastia (37) Mäntsälän keskustasta, mutta pienen pyörätien tulkitseminen pihatieksi realisoi riskin ja kierrokselta oli palattava ilman pisteitä. Jos pummiin hukattu 10min olisi ollut vielä käytettävissä, olisi sekä (36) että (37) eli 13 pistettä ollut poimittavissa. Matkaa kertyi noin 59km ja aikaa kului 3:55h.


Kevätkauden suunnitelmat


Kevätkauden kisakalenteri on täyttynyt mukavasti. Reijon ja Anun kalenteri on lähes täyteen buukattu Jukolaan asti ja JanneS:n ja Juhan rogaining-kalenteri keväälle on myös lyöty lukkoon.

Seuraavana vuorossa on Salpausrogaining 2.5. Kalkkisissa, jossa on  tarjolla 12 tunnin juoksurogaining. Tämän on tarkoitus toimia treeninä elokuun 24-tunnin rogaining maailmanmesturuuskisoihin Saariselällä. Saariselälle onkin sitten lähdössä kaksi Lupus Extremen joukkuetta: Reijo ja Anu sekä JanneS ja Juha.

Salpausrogainingin jälkeen Reijo ja Anu kisaavat Lohjalla 9.5. multisportin parissa Spring Adventuressa. Täällä saadaan meloa, juosta ja pyöräillä tehden yllätystehtäviä lajien välissä.

Toukokuun puolessa välissä (16.5.) onkin sitten vuorossa rogainingin SM-kilpailut Jyväskylässä. Retkirogaining järjestetään tänä vuonna jo toukokuussa tulevien elokuun MM-kisojen takia. Tänne lähtee JanneS ja Juha hakemaan tuntumaa MM-kisoja varten. Reijo on mukana 8 tunnin MTB-sarjassa Jari Kaajan kanssa.

Toukokuun lopussa koitetaan pikkasen keventää kisasuorituksia kesäkuun alun pidempään seikkailu-urheilukisaan. Reijo ja Anu ovat lähdössä mukaan 6.6. Joensuussa järjestettävän URSAK:n Extreme-sarjaan, jonka kesto on arvioitu 22-30 tunnin mittaiseksi. Kisa on non-stop periaatteella käytävä parikisa, jossa suunnistetaan reittikirjan mukaisesti. Lajeina on kanoottimelontaa, juoksua, rullaluistelua ja maastopyöräilyä Joensuun lähiympäristön hienoissa maastoissa.

URSAK:n jälkeen onkin sitten vuorossa perinteinen Jukola, jossa varmasti tavataan monia tuttuja.

-Reijo ja Anu

tiistai 7. lokakuuta 2014

Vaarojen maraton kruunasi BUFF® Trail Tour Finlandin

Suomen polkujuoksujen monumentti Vaarojen maraton keräsi viikonlopuksi Kolille ison osan suomalaisista polkujuoksun harrastajista. Kilpailu toimi päänäyttämönä BUFF® Trail Tour Finlandin viimeiselle osakilpailulle, josta tarjolla oli tuplapisteet. 43 km kisassa toiseksi juossut JanneH voitti kokonaiskilpailun niukasti ennen loppukesästä huikeita juoksuja tehnyttä Henri Ansiota, kun taas naisten puolella Maija Oravamäki kolasi näytöstyyliin neljä kilpailua ja vei kokonaiskisan maksimipisteillä.
 
Teksti: JanneH
 
Kauden alla asetin vuoden päätavoitteeksi Vaarojen maratonin 86 km matkan, joka ainakin omasta mielestäni on suomalaisen polkujuoksun (ja varsinkin polku-ultrailun) ykköskisa. Viime vuoden kakkossija jätti sopivasti hampaankoloon, vaikka juoksu muuten olikin erittäin onnistunut ja varmasti sen hetkisellä kuntotasolla maksimisuoritus.
 
Kesän läpi selvisin terveenä ja vammoitta, ja syyskuussa olin mielestäni parhaassa juoksukunnossa ikinä. Palauduin harjoituksista nopeasti ja pystyin juoksemaan päivittäin ilman, että jaloissa tuntui raskaalta. Ihan mahtava fiilis, joka auttoi kaikessa muussakin. Nummelan Aki oli laatinut etukäteen ajatellen todella kovalta näyttävän treenijakson 10-20 päivää ennen Vaaroja ja odotin sen kimppuun pääsemistä. Siitä kun selviäisin, olisin varmasti kovassa tikissä kisapäivänä.
 
Näihin maisemiin paluuta oli odotettu
 
Tästä kovasta jaksosta ehdin tehdä lopulta vain yhden treenin, 15 km reippaan aamulenkin Järvisen Mikon kanssa, ennen kuin iski flunssa. Aluksi näytti, että huilia tulee pari päivää, mutta lopulta tuli liki pari viikkoa. Viimeinen viilaus juoksukuntoon jäi tekemättä ja ennen kaikkea se huippufiilis katosi. Henkisesti kolaus oli kova ja noin viikko ennen kisaa alkoi kypsyä päätös jättää 86 km juoksematta ja kisata sen sijaan 43 km, jossa sijoitus kolmen joukkoon tarkoittaisi BUFF® Trail Tour Finlandin voittoa, vaikka Ansion Henri Vaaroilla kirkkaimman mitalin ottaisikin.
 
Matkanvaihdoksen suhteen olin pitkään vaitonainen ja oikeastaan vasta perjantai-iltana kerroin siitä muille. Luopuminen oli erittäin vaikeaa, mutta ilman 100 % iskukykyä en pitkälle matkalle halunnut lähteä. Jälkikäteen voi tosin todeta, että Lepistön Antin käsittämättömään vauhtiin ei olisi missään kunnossa ollut mitään asiaa ja kohtalona olisi ollut taistella himmeämmistä mitaleista.
 
Kisa itsessään lähti liikkeelle hyvin epävarman tuntuisesti. Tarkoitus oli aloittaa maltilla, mutta sykkeet olivat noin 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Ansion Henri karkasi alussa ja ajattelin monen aloittavan ylikovaa. Yllätykseksi porukka aloitti järkevästi tai sitten juoksin vain itse liian innokkaasti. Ainoastaan Ronkaisen Tomi lähti suurin piirtein samaa vauhtia ja pitkä matka mentiin yhdessä. Noin 12 km kohdalla kaaduin pahantuntuisesti alamäessä, mutta adrenaliinit nousivat ja sen jälkeen juoksu alkoikin kulkea paremmin.
 
Ilmeistä voi aistia määrätietoa ja keskittyneisyyttä. Kuva: Aapo Laiho
 
Tiesin 86 km kärjen startanneen kovaa ja olin lievästi huolissani heidän vauhdistaan, sillä 86 km kisan väliaika huomioitiin myös Tourin pisteiden laskuun. Tomi jäi Ryläksen alkupuolella ja yritin painaa tekniset pätkät vähän kovemmalla kaasulla. Kisan viimeisten kilometrien nousuihin saakka tossu kulki melko hyvin, mutta mäkien kiipeäminen ei ollut helppoa. Auvisen Mikko ajeli välillä tiepätkillä autolla vieressä kannustaen ja viimeiseen nousuun ehti jo lastenvaunujen kanssa. Vaikka reisissä tuntui pahalta, tietyllä tapaa fiilis oli hieno, kun tiesin vauhdin riittävän Tourin voittoon. Helpolla se ei tullut ja niin kisaan kuin kesäänkin mahtui monenlaisia tunteita.
 
Vaarojen maratonista upeiden maisemien lisäksi ainutlaatuisen kisan Suomessa tekee tunnelma. Vaikka polkujuoksukisoissa henki muutenkin on hyvä, on Vaarojen illassa silti jotain erilaista. Ultrasarjalaisia tulee maaliin tasaiseen tahtiin ja porukka käy vastaanottamassa tuttuja. Kaikki huipentuu viimeisten kilpailijoiden ylittäessä maaliviivan klo 23 aikoihin ulkotulilla koristeltua maalisuoraa pitkin jokaisen hotellilla olijan kannustaessa. Parasta koskaan ikinä missään suomalaisessa kuntourheilutapahtumassa.
 
Viimeinen mäki vie helposti viimeisetkin voimat. Kuva: Aapo Laiho
 
Viimeisen osakilpailun myötä piti vielä lunastaa alkuvuodesta tehty lupaus lahjoittaa euro jokaista Tourin loppupistettä kohden Uusi Lastensairaala 2017 -projektille. Sain haastettua mukaan myös muutaman kanssakilpailijan, joten kiitos ainakin Miia Kahila, Anniina Erkkilä, Matias Pusa ja Timo Taipalus. Tässä on hyvä perinne.
 
Kausi on tältä erää paketissa ja on aika viettää ylimenokautta palautuen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen jälkeen katseet suunnataan ensi kesään, johon on onneksi aikaa valmistautua taas huolella. Tavoite on luonnollisesti sama kuin jokaisena aikaisempanakin vuonna: olla kesällä taas paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin.
 

maanantai 29. syyskuuta 2014

Lupus Extreme mukana X-kaadossa



Lupus Extreme oli ensimmäistä kertaa naisten sarjassa Multisport-cupin kilpailussa. Kauden päättävässä X-kaadossa kisattiin joukkueella Anu Roininen ja Jenni Vapaaoksa.

Kuvat: Liisa Paakkanen
Teksti: Jenni Vapaaoksa

Ehdin jo jonkin aikaa etsiä varaparia kisaan kunnes huomasin Lupus Extremen Roinisten puuttuvan lähtölistalta. Sainkin aika helpolla houkuteltua Anun pariksi. Vaikka naisten sarjasta ei kummallakaan ollut kokemusta, niin ajattelin, että voimme siinä ihan pärjätä.

Kilpailukeskus oli Leppävaaran urheilukentällä, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kotoani, joten kotipaikkaetua oli. Tästä oli myös haittaa. Totesimme, että tavallisesti kulkemani reitit eivät olleetkaan nopeita tai edes lyhyitä.  Kisassa oli jaettu kahdet kartat, joten saimme molemmat suunnistaa. Anu suunnisti kokoajan varmasti. Itse olisi jättänyt vahingossa rasteja väliin, kun pyörällä liikuin vain viivaa pitkin. Talin frisbeegolf-kentällä suoritettiin yllättävän haastava tehtävä, joka tuntui menevän surkeasti. Kisan jälkeen muiden kanssa juteltuamme todettiin, että melko hyvinhän sen meni. Itselle tehtävä ei auennut ja olin siellä pelkkänä valona, kun Anu hoiti suunnistuksen oikeille koreille.

Kisan kulku kuvatekstein:

Startti klo 5:00 aamulla. Ensimmäinen tehtävä oli leimata kolme rastia, joiden vihjeet olivat kiinnitetty urheilukentän laidalla olevaan aitaan. Vihjekarttoja joutui jonkin aikaa tuijottamaan ennen kuin rastien sijainnit selvisi. Ja kilpailujohtaja huusi vieressä, että mikä maksaa. 


Muutaman pyöräilyrastin ja frisbeegolf-radan kautta tultiin Munkkiniemeen kick-bike osuudelle ensimmäisinä. Ainakin kolme naisjoukkuetta oli tässä vaiheessa ihan kannoilla.


Juoksimme ohjeiden mukaan Munkkiniemestä Seurasaareen, koska melonta oli peruttu kovan tuulen takia. Saimme erikoisen näköisen Seurasaaren kartan käsiin. Pientä haparointia oli ensimmäiselle rastille numero 31, mutta loput löytyivät melko hyvin.


Juosten ja pyöräillen siirryimme Malminkartanon mäkeen, jossa piti kantaa painoreppua, tarkemmin telamiinaa portaita kolme kertaa ylös ja hiekkatietä alas. Kirosanojen ja muun jupinan määrästä olisi voinut luulla, ettei tykätty hommasta, mutta tykättiin kuitenkin. Jopa niin paljon, että päätettiin kantaa pyörätkin ylös. 


Pyöräilyn ja lyhyen suunnistuspyrähdyksen kautta tulimme voittajina maaliin, noin neljän tunnin ja 44 kilometrin urbaanin seikkailun jälkeen.

Sekasarjassa olisi kyllä joutunut aika paljon tiukempaan kisaan. Siellä oli tasaista kärkijoukkueiden kesken. Voittajaksi selvisi Hiiltomiesten sekajoukkue. Tällä kerralla oli naisvoittaja myös miestensarjassa Neonsport joukkueella Ville Mäkelä ja Pauliina Pohja. Mahtavaa!  

Isot kiitokset kisajärjestäjille.